Kuten varmasti moni muukin, olen häistäni haaveillut pienestä tytöstä saakka. Olen jo lapsena miettinyt monen monta pientä yksityiskohtaa ja tehnyt päätöksiä. Kirkosta poistuminenkin oli jo etukäteen suunniteltu. Lapsesta saakka olen haaveillut siitä, että minun ja tulevan aviomieheni päälle heitetään ihania riisin jyviä, jotka kuvissakin näyttää upealta. Näin häitä suunnitellessani olen kuitenkin onneksi tullut järkiini, eikä … Jatka lukemista Mitä meillä heitetään tai huiskutetaan kirkosta poistuessa?
Avainsana: häät
Tuleeko minusta tarpeeksi hyvä vaimo?
Olemme Kerkon kanssa seurustelleet jo yli seitsemän vuotta, hetkellinen ero mukaan laskettuna. Uskallan siis väittää, että tunnemme toisemme suhteellisen hyvin. Silti nyt, kun häihimme on enää vajaat kolme kuukautta, olen vääjäämättä pohtinut enemmän ja enemmän sitä, tuleeko minusta tarpeeksi hyvä vaimo tulevalle aviomiehelleni. Meillä on Kerkon kanssa jo yhteinen omistusasunto, auto ja koira, joten avioliitto … Jatka lukemista Tuleeko minusta tarpeeksi hyvä vaimo?
100 päivää jäljellä ja maaliskuun to do -lista
Häihimme on tänään tasan 100 päivää jäljellä! Tuntuu, että vaikka aika on mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin, on meillä vielä hurjasti aikaa jäljellä. Minulla ei (ainakaan vielä) ole paniikkia hääjärjestelyistämme, vaan olen pikkuhiljaa saanut asioita tehtyä valmiiksi. Nautin hirmuisesti hääsuunnittelustamme ja olenkin pyöritellyt mielessäni ajatusta siitä, että jollakin tapaa jäisin alalle vielä omien häidemmekin jälkeen. Toisaalta … Jatka lukemista 100 päivää jäljellä ja maaliskuun to do -lista



