Projekti: Kuntoon Ennen Häitä

Kun häät valtaavat mielen ja tajuat, että häihin on alle 400 päivää jäljellä voi iskeä pieni ahdistus. Näin kävi siis juuri itselleni. Olen kovasti suunnitellut kaikennäköistä ja buukannutkin suurimman osan isoista jutuista kuten tilan ja pitopalvelun. Silti stressaan kovasti yhtä asiaa, jota en ole saanut aikaiseksi aloittaa – kuntoon tulemisen! Meillä jokaisella on ehkä jonkinnäköiset paineet siitä, miltä … Jatka lukemista Projekti: Kuntoon Ennen Häitä

Upea juhlatilamme

Juhlapaikaksemme valikoitui muutaman mutkan kautta oma haavepaikkani Tenalji von Fersén. Tila on alunperin rakennettu vuonna 1775 ja se on toiminut linnoituksen leipomon viljavarastona. Tila on sittemmin tietenkin kunnostettu, mutta siellä on edelleen ne upeat tiiliholvatut kaaret ja korkea katto, sekä upeat ikkunat. Tenalji huokuu ihanaa tunnelmaa ja sitä käytetäänkin paljon paitsi juhlissa, myös esimerkiksi erilaisiin yritystapahtumissa. … Jatka lukemista Upea juhlatilamme

Kirkon varaus

Viime viikolla oli Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnallaajanvarausjärjestelmä auki koko viikon, johon pystyi laittamaan vihkiaikatoiveita vuoden 2019 kesälauantaipäiville. Tuomikirkon seurakuntaan kuuluu seuraavat kirkot; Helsingin tuomiokirkkoSuomenlinnan kirkkoMikael Agricolan kirkkoVanha kirkkoHyvän toivon kappeli Vihkiaikoja oli tarjolla tasatunnein ja toiveisiin pyydettiin laittamaan kymmenkunta toivetta, jotka itselle sopisi. Arvaatte varmaankin, että meillä oli ykkösvaihtoehtona Suomenlinnan kirkko, johon toivoimme ensisijaisesti aikaa klo 13. Laitoimme … Jatka lukemista Kirkon varaus