Hääkakkutastingia jälleen!

Kyllä vain, olemme Kerkon kanssa pieniä possuja ja maistelimme taas kakkuja! Tosin tällä kertaa vain kaksi, koska olemmehan syöneet kakkuja jo aika rutkasti. Heh! Kerroin teille viime kuussa ihanasta The Art of Cakesin hääkakkutasting tilaisuudesta, jossa olimme Kerkon kanssa olleet. Koska tiedämme, että kakkumme tulee maksamaan jonkun verran vieraiden määrän vuoksi, halusimme kuitenkin vielä maistaa toisen … Jatka lukemista Hääkakkutastingia jälleen!

Puoli vuotta häihin

Tuntuu, että hetki sitten menimme kihloihin ja löimme lukkoon hääpäivämme vuoden ja kymmenen kuukauden päähän kesäkuun 2019 alkupuolelle. Aika kuitenkin rientää ja viime lauantaina häihimme oli tasan kuusi kuukautta aikaa. Kihlapäivästämme tähän päivään on hääsuunnittelun saralla mahtunut kaikenlaista. On valittu hääpäivä, juhlatila, kirkko, palveluntarjoajat. Alkuperäinen budjetti on paukkunut yli ja lähes tuplaantunut alkuperäisestä ajatuksestamme. Silti … Jatka lukemista Puoli vuotta häihin

Joulukuun To Do -lista

Niin se marraskuu hujahti ohi ja häihin on jäljellä enää puoli vuotta!!! Olen ylpeä siitä, että kaikki isot linjat (lukuun ottamatta hääpukuani ja Kerkon pukua) on päätetty ja palveluntarjoajat on valittu. Olin tehnyt itselleni uudenvuoden lupauksen vuosi sitten, että vuoden 2018 loppuun mennessä on kaikki isot linjat päätetty ja jäljelle jää pienet detaljit häiden suunnittelun loppurutistukseen. … Jatka lukemista Joulukuun To Do -lista