Sukkanauhan ja kimpun heitto ovat molemmat hyvin perinteisiä hääleikkejä, joita monet karsastaa. Mietin itsekin, onko nämä jo kuluneet ja olisiko nämä vielä hauskoja ohjelmanumeroita häihin. Hetken asiasta juteltuamme, päädyimme Kerkon kanssa kuitenkin siihen että meistä nämä kaksi ohjelmanumeroa ovat hauskoja ja järjestimmekin molemmat.
Aloitimme itse ensin sukkanauhan heitolla, jolloin Kerkko pääsi sukeltamaan pukuni alta sukkanauhaa. En itse halunnut missään nimessä pitää sukkanauhaa koko päivää jalassani, sillä hikoilin koko päivän kuin pieni possu, vaan kävimme asettamassa kaasojeni kanssa sukkanauhan paikalleen hetkeä ennen h-hetkeä. Naimattomat miehet asettuivat taakseni ja sitten olikin aika sukkanauhan etsimiselle ja heittämiselle:




Sukkanauhan heiton jälkeen oli vuorossa kimpun heitto, jota varten minulla oli erikseen heittokimppu. Naimattomat naisvieraamme asettuivat pelipaikoille ja pääsin hetken päästä heittämään kimpun. Nauroin katkeakseni, kun kaksi ihanaa vierastamme taistelivat hetken aikaa kimpusta – varsinkin, kun kimppu taisi olla jo toisella osapuolella käsissään ja se vietiin käsistä. Heh, ihanaa heittäytymistä! Kuvia kimpun heitosta en valitettavast blogin puolelle voi laittaa, kun haluan kunnioittaa vieraidemme yksityisyyttä.
Vaikka molemmat ovatkin kuluneita perinteitä, ovat ne aina mielestäni hauskoja! Näitähän voi myös tuunata nykyaikaisemmaksi, joista löytyy tuunausvinkkejä muun muassa Häät.fi sivustolla täällä !
Oletteko te pohtineet näitä perinteitä ja tuleeko nämä teille?
♥ Sarah
Kaikki postauksen kuvat ovat ihanan ja taitavan Niki Strbianin käsialaa!
Tämä on aivan täykky iltapala!! 😀 Harmi, että meidän hääpaikkamme sijaitsee 60 km päässä lähimmästä Mäkkäristä, joten täytynee tyytyä johonkin tylsempään vaihtoehtoon. Mutta ihan mielenkiinnosta, paljonko varasitte hamppareita?
TykkääTykkää
Voi harmi! Voisiko joku esimerkiksi hakea niitä teille? 🙂 Meillä ostettiin yhteensä 200 juustohampparia (vieraita 120) ja ehkä parisenkymmentä jäi yli 🙂
TykkääTykkää