Kerroin helmikuussa, miten löysin sen minulle täydellisen hääpuvun ensimmäisellä ja viimeisellä sovituskerralla. Minun oli vaikeaa pitää salaisuutena millaisen puvun kotiutin, sillä se oli kaikkea sitä mitä en alun perin halunnut: merenneitomallinen ja ei kokovalkoinen. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että annoin sovituksessa vapaat kädet myyjälle, sillä löysin unelmieni puvun tietämättä mikä se olisi.
Pukuni on Ronald Joycen mallistoa ja siinä on upeita yksityiskohtia. Teimme verran muutoksia pukuun: tavallisista olkaimista tehtiin offshoulderit ja pukua jouduttiin hieman avaamaan, lisäksi pukua myös lyhennettiin minulle sopivaksi. Offshoulder-malli aiheutti hieman hankaluuksia etumuksen pysymisessä paikallaan. Tästä syystä taakse asetettiin myös ”ylimääräinen” yksityiskohta helmistä, joka toimi mielestäni todella hyvin.





Puvun kaveriksi olin ostanut erikseen kolmimetrisen hunnun Facebookin hääkirpputorilta, laahuksennostokorun, sekä Etsystä käsin tehdyn hiuskoristeen. Kerkko oli minulle tuliaisiksi tuonut Chanelin uusimman tuoksun, jota päädyin käyttämään myös hääpäivänämme.
Minulle oli tärkeää saada yhteensopivat kengät ja laukku häihin ja halusin niistä ehdottomasti nudet, jotta voisin niitä käyttää vielä muulloinkin. Kengiksi valikoitui Ted Bakerin Melnilit ja laukuksi Furlan ihana Luna Crossbody. Lisäksi kävin ostamassa Bijou Brigittestä yhteensopivat korva- ja käsikorut. Päädyin pitkän pohdinnan jälkeen olla laittamatta kaulakorua, sillä puku oli sen verran koristeltu että koin kaulakorun olevan liikaa.





♥ Sarah
Kaikki postauksen kuvat ovat ihanan ja taitavan Niki Strbianin käsialaa!
P.S. Hääpukuni, huntu ja hiuskoru ovat kaikki myynnissä. Olethan yhteydessä mikäli jokin näistä sinua kiinnostaa laittamalla viestiä osoitteeseen monrevedamourblogi@gmail.com
Upeita kuvia, tosi kaunis tuo hääpuvun selän ketjumainen yksityiskohta! 🙂
TykkääTykkää
Voi kiitos 😍 Selän yksityiskohta onnistui ministakin hyvin vaikkei alunperin pukuun kuulunutkaan 🥰
TykkääTykkää