Apua, en mahdukkaan hääpukuuni!

Kävin keskiviikkona toisessa mekkosovituksessani, jossa oli tarkoitus katsoa onko helman lyhennys kunnossa ja istuuko pukuni muuten hyvin. Pukuuni laitettiin kaksi tukiluuta selkäpuolelle ja tämä muutti myös puvun istuvuutta paremmaksi. Valitettavasti tämä tarkoitti myös kohdallani sitä, ettei tämän neitosen mekkoa saatu kiinni… AHDISTUS!

Mietin mielessäni kaiken maailman kauhuskenaarioita, sillä häihimme on enää kolmisen viikkoa ja mekko ei menekään minulle päälle! En ole ottanut lisäkiloja, mutta turvonnut taisin kuitenkin olla. Myös tukiluiden aiheuttama oikea istuvuus on voinut aiheuttaa sen, että nyt kun puku istuu minulle paremmin, ei puku menekään enää kiinni..

Kirjoitin pukuani ostaessa siitä, kuinka täydellinen mekko minulle onkaan – nyt fiilikset olivat päinvastaiset. Mielessä pyöri ainoastaan se, ettei puku tosiaan mene kiinni ja se, että näytänkö ihan kamalalta ryhävalaalta. Katsoessani peiliin tajusin kuitenkin, että hätä ei ole tämännäköinen ja puku tulisi minulle istumaan vielä täydellisesti. Nyt siis tarkkuutta ruokailuun, tasaisesti liikuntaa ja ensi viikolla uuteen sovitukseen ja tarvittaessa avataan muutamalla sentillä pukua, jotta sen saa minulle istumaan.

Äitini on käynyt Cryo21-terapiahoidoissa, joka on uusi luonnollinen ja tehokas rasvanpoistomenetelmä kylmähoidon avulla ja hän sai minutkin ylipuhuttua ja käyn tänään kokeilemassa myös sitä.  Tässä kohtaa en pelkää kokeilla mitään uusia asioita, jotta pukuni istuu minulle varmasti täydellisesti!

♥ Sarah 

Luethan myös:
x Kuinka laskea hääjuomien määrä?

x Kannattaako hääjuomia lähteä hakemaan ulkomailta?
x Meidän häiden juomat

Artikkelikuva: StockSnap / Pixabay

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s