Kuinka laskea hääjuomien määrä?

Kirjoitin viime viikolla meidän häiden juomista ja siitä, kannattaako hääjuomia lähteä hakemaan ulkomailta. Sain näiden postausten myötä toivepostauksen siitä, miten me olemme hääjuomat laskeneet.

Miten siis laskenta tehdään?

Vaikka kaikki aikuiset eivät juokaan välttämättä alkoholia, voitte laskea kaikki aikuiset vieraanne mukaan laskelmiin. Tämä siksi, että osa ei välttämättä juo laisinkaan kun taas osa saattaa ottaa vähän enemmänkin. Meidän juhliimme on tulossa 118 henkilöä, joten laskimme juomamenekin 120 henkilön mukaan omissa laskelmissamme.

Alkumalja

Päädyimme itse kuohuviiniin alkumaljoihin ja kuohuviinimme on 0,75 litran lasipulloissa. Yhdestä 0,75 litran pullosta tulee noin kuusi lasillista, eli siitä riittää noin kuudelle henkilölle.

Esimerkki:
120 henkilöä / 6 lasillista = 20 pulloa
Me varasimme tämän lisäksi 10 pulloa lisää, sillä vieraamme tuntien osa voi haluta kuohuviiniä lisääkin illan aikana. Lisäksi varaamme 3-4 pulloa alkoholitonta kuohuvaa, sillä vieraistamme muutamat ovat raskaana tai eivät juo laisinkaan.

Valko- ja punaviinit ruokailun ajaksi

Myös viinipullojen kohdalla voi miettiä, että yhdestä 0,75 litran pullosta saa noin kuusi lasillista viiniä vieraillesi, jolloin laskelma tehdään samalla tavalla kuin alkumaljan kohdalla. Toinen laskutapa on myös vierasmäärän jakaminen kolmella, jotta saa 0,75 litran valko- ja punaviinipullojen määrän yhteensä.

Esimerkki:
120 henkilöä / 6 lasillista = 20 pulloa valko- tai punaviiniä ruokailun ajaksi. Tämän voit kertoa kahdella, jotta saat sekä valko-, että punaviiniä 50/50 suhteella. Suhde näiden kahden välillä riippuu kuitenkin paitsi tarjottavista ruoista, myös ilman lämpötilasta ja tietenkin vieraiden mieltymyksistä. Kuumalla kesäsäällä menee todennäköisesti jopa 60% enemmän valkoviiniä, kun taas kylmällä talvisäällä punaviiniä menee enemmän.
Meidän häämme ovat kesällä, joten laskimme menekin niin, että valkoviiniä menisi jopa 60% enemmän kuin punaviiniä. Lisäksi lisäsimme molempia määriä 10 extrapullolla per juoma, sillä vieraamme tuntien viiniä juhlissamme nautitaan.

Kahviavec

Päädyimme ostamaan sekä konjakkia, että likööriä, jotka tarjoilijamme kaatavat valmiiksi laseihin vieraillemme. Hyvä suhde on varata noin 80% aikuisten määrälle juotavia. Yleensä konjakin ja liköörin menekki on noin 50/50, voitte myös varata esimerkiksi hieman enemmän konjakkia kuin likööriä. Avecjuoman tarjoilu on yleensä 4cl, mutta tarjoilijoiden kaataessa vapaalla kädellä oli ravintola-alalla työskentelevän kaasoni suositus se, että näitä olisi hyvä varata 6cl per vieras, ettei ainakaan kesken lopu.

Esimerkki:
80% 120 henkilöstä = 120 x 0,80 = 96 henkilöä
96 henkilöä x 6cl = 5,8L

Loppuillan juomat

Loppuillan juomat laitetaan usein tarjolle vasta ruokailun ja jälkiruoan jälkeen ja määrät riippuvat täysin siitä, kuinka kauan juuri teidän juhlanne kestää. Iltajuomiin voi kuulua periaatteessa mikä vain juoma – usein nämä ovat oluet, siiderit, lonkerot, boolit ja viinit. Laskukaava on hyvin simppeli: vieraiden kokonaismäärä x juhlien aika alusta loppuun x 1 alkoholiannos.

Esimerkki:
120 henkilöä, juhla-aika 19:00-00:00 = 5 h
Laskukaava on tällöin siis 120 x 5 x 1 = 600 alkoholiannosta
Tämän määrän voitte itse jakaa haluamallanne tavalla, sillä tunnette vieraanne parhaiten. Juodaanko vieraidenne keskuudessa enemmänkin olutta, siideriä, lonkeroa vai kenties viiniä?

Lisäksi vieraille on hyvä varata myös alkoholittomia juomia, kuten esimerkiksi kivennäisvettä ja muita virvoitusjuomia veden lisäksi. Näiden ei välttämättä tarvitse riittää koko illaksi, mikäli menekki on juhlissanne enemmänkin alkoholipitoisille juomille – silti näitäkin olisi hyvä olla tarjolla, jotta kaikille on jotakin juotavaa. Hyvänä nyrkkisääntönä olisi olla 1,5 virvoitusjuomaa tarjolla vierasta kohden ja näin itsekin laskimme. Tämän lisäksi hankimme vielä kivennäisvesiä juhliimme samanmoisen verran.

Toivon, että näistä ohjeista on teille apuja! Huomioithan, että ohjeet ovat aina viitteellisiä ja varsinainen riittoisuus riippuu paljon niin juhlien luonteesta kuin vieraistakin.

♥ Sarah 

Luethan myös:
x Kannattaako hääjuomia lähteä hakemaan ulkomailta?

x Meidän häiden juomat
x Viimeisen kuukauden to do -lista!

Artikkelikuva: Dariusz Sankowski /Pixabay

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s