Tammikuun To Do -lista

Niin se vuosi 2018 kiiti ohi, ja muutama päivä sitten alkoi meidän häävuosi! Sis meidän HÄÄVUOSI! Kuinka hullunkuriselta kuulostaakaan, että me menemme tänä vuonna naimisiin ❤ Tahdin täytyykin nyt suunnittelun saralla kiristyä ja vaikka suurin osa järjestelyistä on saatu tehtyä ja/tai suunniteltua, on silti paljon vielä tekemättä. Tärkeimmät tammikuun to do:t ovatkin: Hääpuvun metsästyksen aloitusKyllä, … Jatka lukemista Tammikuun To Do -lista

Häämatka, check!

Kun aloimme suunnittelemaan häitämme, aloimme myös heti pohtimaan häämatkakohdettamme. Minulle oli erityisen tärkeää, että kohde olisi jokin meille aivan uusi, paratiisimainen paikka, jossa voisimme keskittyä vain toisiimme ja uusien asioiden kokemiseen yhdessä. Lisäksi toiveenani oli, että menisimme Euroopan ulkopuolelle jonnekin, jonne ei välttämättä enää perheellisenä pääsisi käymään. Alkuun osittain päätimme, että kohteemme on joko Malediivit … Jatka lukemista Häämatka, check!

Hääleikit, onko pakko?

Olen pohtinut paljon hääleikkejä ja paininut aiheen kanssa omassa päässäni. Tuntuu, että hääleikit ovat yksi asia häiden must have listalla. Mutta mitä jos hääleikit eivät kuitenkaan ole se oma juttu? Olen ollut useissa häissä, jossa on ne perinteiseksi muodostuneet morsiamen ryöstö, kenkäleikki, hääbingo ja salatehtävät. Meille on tulossa kimpun- ja sukkanauhan heitot, mutta muuten meidän … Jatka lukemista Hääleikit, onko pakko?