Laitoimme pari viikkoa sitten avioliiton esteiden tutkinnan vireille Espoon Maistraattiin ja eilen saimme todistuksen siitä, ettei avioliitolle ole laissa säädettyä estettä! Eli kumpikaan ei ole tällä hetkellä naimisissa tai ole rekisteröityä parisuhdetta (huh!), emme ole lähisukulaisia, eikä kumpikaan ole toisensa ottolapsi. Jipii! Kyllähän me tiesimme, että naimalupa saadaan. On kuitenkin jännittävää odottaa, että saa virallisen … Jatka lukemista Avioliiton esteiden tutkinta
Avainsana: häät 2019
Made in Haven -häätapahtuma
Lauantaina järjestettiin Hotelli Havenissa jo perinteeksi muodostunut Made in Haven -häätapahtuma. Kyseinen tapahtuma oli suunnattu enemmänkin vuosien 2020 ja 2021 hääpareille ja tapahtumaan oli kerätty joukko erilaisia toimijoita. Lisäksi tapahtumassa esiteltiin Hotel Havenin tarjontaa esimerkiksi juhlatilan ja hotellihuoneiden osalta. Astuessamme sisään ulko-ovista, kuului yläkerrasta ihanaa romanttista viulunsoittoa. Upeita portaita noustessa ylös, tuli kyllä ihanan ylellinen … Jatka lukemista Made in Haven -häätapahtuma
Tampereen Häämessujen Tähtiparin juhlien somistus
Yhteistyössä Mevent Osallistuin viime viikonloppuna Tampereen Häämessuille häätblogiyhteisön kanssa, josta kerroinkin hieman omassa tekstissä. Minua kiinnosti kovasti messujen niin sanottu Tähtipari, joka vihittiin messuilla. Vihkimisen lisäksi Tähtipari muun muassa juhli heidän erityistä ja tärkeää päivää messuhallin yläkerrassa olevassa tilassa, jonka oli somistanut Mevent. Kyseinen yritys somistaa myös meidän hääjuhlat ja olenkin kertonut siitä hieman lisää … Jatka lukemista Tampereen Häämessujen Tähtiparin juhlien somistus


