Viime viikolla minulle tehtiin sekä koekampaus, että -meikki – enkä voisi olla tyytyväisempi! Päädyin kampauksen suhteen turvautumaan Lyreiliassa työskentelevään Nelliin, joka omien sanojensa mukaan on erikoistunut juurikin kampauksiin. Lyreilian Mannerheimintiellä sijaitsevassa tilassa vallitsee ihana seesteisyys ja rauhallisuus, sillä tila on sisustettu ihanan rauhoittavasti. Kuva: Laura Pensasmäki / Lyreilia Hetken päästä saapumisestani pääsin istuutumaan Nellin tuoliin … Jatka lukemista Koekampaus ja -meikki
Avainsana: hääblogi
Hääviikko on täällä!
Pakko myöntää - tuntuu hieman hullunkuriselta, että hääviikkomme on alkanut. Saimme viime viikolla lähes kaiken tehtyä ja nyt voimmekin alkaa nauttimaan viikostamme. Uskon, että tämän viikon aikana tulee mieleen asioita jotka eivät ole aiemmin tulleet mieleen . Olemme kuitenkin niin hyvällä mallilla, ettei minua stressaa häät laisinkaan. Mitä to do -listalle siis kuuluu? Koristeiden tekoa … Jatka lukemista Hääviikko on täällä!
Yllätyspolttarit à la hääbloggaajat!
Heräsin viime viikon lauantaina kukonlaulun aikaan ja ennen kahdeksaa aamua olin jo käynyt suihkussa ja aloittanut viimeiset hääaskartelut. Olin suunnitellut koko viime viikon viikonlopun tarkkaan hääasioiden hoitoa varten, sillä kaikki somisteet vietäisiin hääsuunnittelijallemme perjantaina. Kymmenen aikoihin aamupäivästä ovikellomme soi ja tuttuun tapaan Kerkko lähti avaamaan ovea, sillä en itse koskaan avaa ovea ellen tiedä kuka … Jatka lukemista Yllätyspolttarit à la hääbloggaajat!



