Vaikka olen lapsesta saakka ollut aina esillä ja esiintynyt, minulla on aina ollut huono itsetunto. Suurimpana ongelmana koin varsinkin lapsena maahanmuuttajataustani ja riitaisan eroperheen arjen, josta en kehdannut kenenkään kanssa oikein keskustella nuorempana. Valtavat ulkonäköpaineet, mitä jokainen varmasti kokee enemmän tai vähemmän, eivät myöskään ole helpottaneet asiaa. Kuten hyvin monta muutakin, minua kiusattiin pitkään. En … Jatka lukemista Matkalla kohti parempaa itsetuntoa häiden avulla
Kuukausi: maaliskuu 2019
Mitä meillä heitetään tai huiskutetaan kirkosta poistuessa?
Kuten varmasti moni muukin, olen häistäni haaveillut pienestä tytöstä saakka. Olen jo lapsena miettinyt monen monta pientä yksityiskohtaa ja tehnyt päätöksiä. Kirkosta poistuminenkin oli jo etukäteen suunniteltu. Lapsesta saakka olen haaveillut siitä, että minun ja tulevan aviomieheni päälle heitetään ihania riisin jyviä, jotka kuvissakin näyttää upealta. Näin häitä suunnitellessani olen kuitenkin onneksi tullut järkiini, eikä … Jatka lukemista Mitä meillä heitetään tai huiskutetaan kirkosta poistuessa?
Tuleeko minusta tarpeeksi hyvä vaimo?
Olemme Kerkon kanssa seurustelleet jo yli seitsemän vuotta, hetkellinen ero mukaan laskettuna. Uskallan siis väittää, että tunnemme toisemme suhteellisen hyvin. Silti nyt, kun häihimme on enää vajaat kolme kuukautta, olen vääjäämättä pohtinut enemmän ja enemmän sitä, tuleeko minusta tarpeeksi hyvä vaimo tulevalle aviomiehelleni. Meillä on Kerkon kanssa jo yhteinen omistusasunto, auto ja koira, joten avioliitto … Jatka lukemista Tuleeko minusta tarpeeksi hyvä vaimo?