To Do -listan kuulumiset, 2 viikkoa jäljellä!

Kirjoitin kolmisen viikkoa sitten viimeisen kuukauden to do -listan, jota voisin nyt hieman päivitellä. Listasta on poistunut asioita, siirtynyt eteenpäin ja uusia asioita on tullut mieleen. Nyt siis uusi lista tulille! Viisi viikkoa häihin Hääpuvun toinen muokkausaika ompelijalla, tämän jälkeen nähdään täytyykö vielä yksi muokkausaika ollaPäivän aikataulun tekeminen ja sen tarkistaminen palveluntarjoajimme kanssaIstumajärjestyksen katsominen kuntoon … Jatka lukemista To Do -listan kuulumiset, 2 viikkoa jäljellä!

Kaksi viikkoa häihimme

Kylläpäs aika juoksee tällä hetkellä. Tajusin juuri, että kahden viikon päästä tähän aikaan vietän viimeistä iltaa neitinä ja valmistaudun perjantain koitokseen. Perjantaina kahden viikon päästä meidät nimittäin julistetaan aviopuolisoiksi maistraatissa ja lauantaina juhlimme rakkaidemme ympäröimänä häitämme Suomenlinnassa. Tuntuu hurjalta ja surulliseltakin, että puolentoistavuoden työ kohta päättyy ja huipentuu siihen, mitä olemme koko tämän ajan suunnitelleet: … Jatka lukemista Kaksi viikkoa häihimme